Matinsalin musiikki-illassa 24.2. klo 16 mukana Roberto Brandão ja Juha Ketola

Roberto Brandão on laulanut lapsesta lähtien. Häntä inspiroi ajatus siitä, että musiikin kautta toinen ihminen voi saada toivoa ja hyvää mieltä. Vuoden 2018 The Voice of Finlandissa hän eteni semifinaaliin asti. Voice antoi hänelle rohkeutta astua uusien ovien auetessa artistina enemmän näkyviin ja useampien ihmisten kuuluville.

Evankelista Juha Ketola mainitsee työnsä painopisteiksi operoinnin kahdella eri alueella: evankeliumin julistus, sekä opetus Jumalan suunnitelmasta Israelin suhteen. Juha Ketola on toimittanut myös viikoittaista radio-ohjelmaa nimeltä ”Sana Jerusalemista”.

Tilaisuuden aikana on pyhäkoulu lapsille.

Vapaa pääsy – Tervetuloa!